Kauden ensimmäinen harjoitusleiri Turkissa

Kauden ensimmäinen harjoitusleiri marraskuussa saatiin päätökseen Antalyassa, Turkissa. Yhteensä vajaat neljä viikkoa kestänyt leiri piti sisällään määrällisesti paljon harjoittelua, kevyillä tehoilla. Pekka Kelonurmi ja Ari Suhonen valmistelivat yhdessä harjoitusohjelman, jota allekirjoittanut noudatti parhaimpansa mukaan.

Ensimmäinen leiriviikko sisälsi muun muassa kevyitä vauhtikestävyysharjoituksia, kestovoimaa ja kevyitä lenkkejä. Palautumiseen panostettiin vanhaan malliin, unohtamatta jokailtaisia venyttelyhetkiä. Harjoitusolosuhteet olivat kunnossa, päivisin lämpötila nousi noin 25 asteeseen – eikä iltaisinkaan elohopea pudonnut paljoa 20 asteen alapuolelle.

Kevyttä liikuntaa rannalla.

Leiri oli jaettu harjoituksellisesti kahteen osaan, joiden välissä oli kolmen päivän kevyempi jakso. Pääharjoituksia leirillä oli yhteensä kuusi. Voimaharjoituksia kertyi leirin aikana yhteensä neljä, pidempiä lenkkejä kaksi. Kevyemmän jakson alkuun kävin myös kerran hieronnassa.

Lenkkimaisemia Antalyassa.